On lähes mahdotonta nauttia aina samanlaisista retkivuosista. Sään erinäiset oikut tekevät tunnelmasta omanlaisensa ja tuovat esiin aivan erilaisia yksityiskohtia kuten nyt vaikka tolpan jota aurinkokin näköjään fanittaa.
Juuri nuo yksityiskohdat ovat niitä mitkä parhaiten mieleen syöpyvät kultakin reissulta, olkoon se sitten lämpimän keiton hellivä maku jäätävänä päivänä, sateen ja valon esiin tuoma kasvi tai sieni, orastava hiirenkorva kevätaurinkoa vasten tai jostain kantautuva vieno savun tuoksu retken iloksi.
Kovin usein, liian usein, joidenkin yksityiskohtien ainutlaatuisuus hurahtaa ohitse silmänräpäyksessä mutta kaipuu takaisin tuohon hetkeen saattaa kantaa läpi elämän. Sitä yrittää saada jäljiteltyä ja uusittua, mutta turhaan.
Retki jolla asiat eivät vain ota sujuakseen ja sade jälestää jatkuvasti voikin kääntyä parhaaksi laavu/autiotupa kokemukseksi tai jopa tulevia retkiä helpottavaksi uudeksi opituksi asiaksi.
Joskus retken tunnelmat saattavat säilyä muistoina pitkään esim. variksenmarjan värjäämän paidan helman myötä.
Vuoden aika vastaan tulleet eläimet myös antavat kullekin paikalle oman leimansa.
Kuten myös iltaiset uintiretket patikan päälle luovat henkilökohtaisen kytköksen alueeseen.
Suuria pienten kustannuksella
Vuosi -21 oli ehkä sinänsä erikoinen että kaikki retkemme sujuivat ilman suurempia vastoinkäymisiä tai kommelluksia. Melkein voisi jopa sanoa että sääli, muttei nyt kuitenkaan. Vuoteen kuului enemmän hieman pidemmälle suuntautuvia isompia reissuja ja tähän yhdistettynä Tiinan uuden proteesin kokeilut ja alkuvuoden jalkavaivat niin suunnittelu sekä tavallista suurempi varautuminen oli moneen otteeseen tarpeen ja se palkitsi, odotetusti, helposti ratkeavilla ongelmilla yllättävissä tilanteissa.
Puhjennut rengas ei ole kummoinenkaan ongelma syrjäseuduilla kun varusteet on muistettu täyttää.
Onneksi otin ja paikkasin tuon renkaan heti illalla kun sen huomasin sillä hyttysparven sai pidettyä Thermacellin avulla vielä loitompana, mutta aamuiset paarmat eivät väistäneet yhtään mitään.
Kun isompia useiden öiden vaelluksia ei menneenä vuonna tullut tehtyä niin väsymyksen aikaansaamat virheet loistivat poissaolollaan täysin. Ne tuppaavat yleensä olemaan niitä kivuliaimpia ja vähiten kaivattuja. Arkiretkillä toki mulskahtelin suossa, lammessa ja milloin missä tuon tuosta, välillä jopa niin tiuhaan etten vaatteita jaksanut pestä samaan tahtiin koska seuraavana päivänä ne vain olisivat näyttäneet uudestaan yhtä rapaisilta. Jaloista kiinni nappaavia juuria manasin lukuisat kerrat eikä manauksilta ole säästyneet niskaan lumia tiputtavat oksatkaan. Mutta ne nyt kuuluvat metsäretkiin ja vastineeksi taas saa nauttia luonnon rauhasta töiden vastapainona, kodin lämpöön palatessa ja kuivat vaatteet vaihtaessa nuo tapahtumat ovat jo kadonneet muistojen kätköihin.
Toinen talvi loppuu…
Edellisen Tammi- ja helmikuun reissut tuntuvat niin kovin kaukaisilta, vaikea uskoa niiden oikeasti olevan osa tätä samaa koottavaa vuotta.
Ajelu innokkaiden huskyjen vetämällä reellä on aivan mahdoton saada sopimaan mieleen piirtyvälle aikajanalle.
Sen jättämä jälki on niin suuri ja mielen uriin syvälle painunut.
Paras saanti tietenkin oli päästä katsomaan sitä suurta intoa ja rakkautta mikä näillä koirilla oli puuhaansa. Olen aina arastellut tuon kokeilemista sillä jos näkisin hiemankin viitteitä vääryydestä niin maku menisi lopun iäksi.
Tuon hauskuuden jälkeen on kuitenkin ollut helppoa löytää vuoteen muutakin tunnelmallista tai aktivoivaa tapahtumaa.
Alkuvuotinen talvi kaikkineen oli muutenkin kovin onnistunut kun lunta riitti ja suksilla pääsi.
Onneksi uusikin talvi on alkanut nätisti ja vieläpä lähes kaikkialla, missään ei tietääkseni ole jouduttu jäämään ilman. Kunnon talvella ja kauniin lumisilla säillä on aivan valtavan lataava vaikutus ihmismieleen, kuten nyt ylipäänsä hyvin ”onnistuneilla” vuodenajoilla muutenkin.
Vaikeasti käsitettäviä ja kuviteltavia retkiä on myös Sallan Iso-Pyhätunturi ja sumuisen päivän aikaansama pysähtynyt tunnelma kun kaikki näytti aivan elokuvan lavasteilta eikä ääntäkään kuulunut mistään.
Sama pätee lokakuisen Kuertunturiin omituiseen valoon, outoon tunnelmaan ja sumun erikoisiin väreihin vuoden ensimmäisten lumien tehdessä tuloaan.
Alkutalven -21 värejä ja valoja
… ja toinen talvi alkaa
Loppuvuoden viimeinen pitkä eli lokakuun käynti Senjan saarella antoi mahdollisuuden temmeltää kauniissa lumisissa maisemissa niin runsaasti, ja väsyttävästi, että jaksaisin todennäköisesti sillä koko pimeän ajan läpi vaikka kaikki lumet nyt ihmeellisesti katoaisivatkin.
”Kurkkua myöten täynnä lunta” voi joskus tarkoittaa vain kirjaimellisesti juuri sitä ja se on kokemus jonka jälkeen onkin mukava taas astella vähälumisessa maastossa hetken aikaa.
Rakas Guolasjavri tuiskuisena ja talvisena päivänä oli juuri täydellisimmillään kahden vuoden tauon jälkeiselle kohtaamisellemme.
Lumen suhteen käynti ajoittui varmaan aivan viimeiselle päivälle, seuraavana kelkka oli todennäköisesti ainut mahdollinen kulkuväline.
Senjalta ja Guolasjavrilta paluun jälkeen kesti hetken aikaa tottua taas pukeutumaan ”oikein”, sivistyksen parissa kun ihmiset tuppaavat katsomaan kummasti etelän lokakuussa arktista vaellusta varten pukeutunutta.
Linnut ja kevään loistot
Sitä, minne kevätpolut johdattavat, en oikeastaan koskaan tiedä etukäteen. On aina omanlaisensa yllätys mihin tulee mentyä seuraamaan kevään airueita ja mitä ne milloinkin edes ovat. Joskus tulee jahdattua maan paljastumista, toiste taas jäiden lähtemistä kun taas lintujen muutto on aina seurattavien listalla mutta sen aikana seurattavat lajit vaihtelevat vuosittain. Yleisiä ”must” lajeja toki on, kuten vaikka lehtokurpan soidinlento illan vaipuessa hämärään tai kaakkurin ikiaikainen kaiho sen jatkaessa katkeamatonta rituaaliaan.
Viime vuonna tuli nautittua paljon saariston aikaiseen heräävästä elämästä ja keväisistä merituulista jotka kuljettivat ja keinuttivat haahkoja ja alleja viileillä aalloilla. Myös tuo jäitä kaikottava aaltojen rytmikäs ääni ja ilmassa liitävä suolan tuoksu olivat kovin kaivattuja.
Jäisen maan läpi nousevat nuput,
äänekkäät sammakot mudassa ja liejussa,
värikkäiden lintujen paluu
sekä ensimmäiset pölyttäjät työssään tekivät keväästä kiireisen ja nopeasti kuluvan ajan. Keväälle usein on täysin turhaa tehdä muita suunnitelmia sillä luonnon herääminen vie ”väkisin” mukanaan.
Mutta kun ainut ääni on kaukaa järven toiselta puolella pakkasen paukauttama puun runko niin ärsytys on taas laantunut ja vanhoja ystäviä alkaa odottamaan.
Olen iloinen että, muutaman vuoden tauon jälkeen, ehdimme ajallaan Karkalin luonnonpuistoon Lohjalla. Sen valtava vuokkomeri ja heräävä lehto oli säilynyt ennallaan – juuri niinkuin luontokohteiden kuuluukin olla. Kauheimpia käyntejä tutuille alueille tuppaakin olemaan ne joilla avohakkuu tai vimmaisa rakennusten pystytys on tuhonnut idyllisiä luontokohteita eikä näin omana elinaikanaan enää itse pääse niistä nauttimaan.
Kevään värejä ja valoja sekä odotettuja vieraita
Kaksi kevättä
”Ei se ole kesäloma jos ei lunta sada” on ollut mottomme jo muutaman vuoden, tarkoittaen lähinnä sitä että lomailemme usein suurien muutoksien aikoina pohjoisessa ja vuoteen mahtuu näin kaksi kevättä tai syksyä. Kevät saattaa muuttaa maisemaa vihreämmäksi aivan takalasin tasalla samaa vauhtia kun etenemme. Kasvien heräämisen ja lintujen soidinten seuraamiselle tämä tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet.
Toki tämä edellyttää että täytyy varautua pohjoisen kantaviin jääpeitteisiin samalla kun etelässä jo uidaan.
(Kilpisjärvi 14.6)
Joskus ajoitus on äärettömän tarkkaa ja tänä vuonna palkinnoksi pääsin vihdoin näkemään mm. jääleinikin joka on jatkuvasti vältellyt silmääni edellisillä käynneillä.
(Saana, Kilpisjärvi 15.6)
Yötöntä yötä kohti tulimme ajaneeksi lähes puolivahingossa. Olin katsellut Kuusamon Oulangassa hienoa paikkaa kuvata neidonkenkää laskevaa aurinkoa vasten ja jäädä sitten alueelle nukkumaan johonkin lähettyville. Jouduimme kuitenkin erikoisen aivan yhtäkkiä alkaneen ”popcorn” sateen alle (meteorologin termi) ja se satoi heti alusta niin lujaa että maa alkoi lainehtimaan. Koimme silloin paremmaksi lähteä jatkamaan matkaa niin pitkälle kuin jaksamme.
Lopulta jaksoimme Saariselälle asti vaikka jouduimme ajamaankin suoraan aurinkoa vastaan, mutta juuri alkava yötön yö oli niin parhaimmillaan että se piti virkeänä.
Vuoden 2021 kevättä hallitsi kuivuus ja metsäpalovaroitukset joten oli kaasukeittimen aika loistaa ja hohkaa.
Sateiden lopulta saapuessa se käynnistikin heti hingun pitkäkestoiseen ja tunnelmalliseen kokkailuun.
Rasvatyynet yöt loistavat joskus poissaolollaan mutta eivät viime vuonna, lukuisina öinä tuuli katosi täysin maan päältä hetkeksi.
Pienikin tuulevire tulee silloin otettua vastaan avoimin sylin.
Pohjoisen kevään värejä ja maisemia
Kesä rauhassa
Ehkä hieman tavallisesta linjasta poiketen kesä on meille usein rauhallisuuden ja paikallaan olon aikaa. Yleisten paikkojen rikkoessa vuosi vuodelta kävijämäärien ennätyksiä keskikesän aikaan suuntautuu omat reissumme johonkin syrjäiseen paikkaan lukemaan tai sitten vain jäämme nauttimaan pihan väriloistosta.
Hyvä kirja ja luonnon rauha päihittää mennen tullen kaiken muun.
Pihalla tiettyjen nousijoiden matkaa ylös ja auki voi käydä päivittäin ihmettelemässä. Marjojen ja hedelmien värien vaihtumista taas voi käydä vesi kielellä ja maha kurnien odottamassa
Emmekä yleensäkään voi kuvitella olevamme poissa kun tuhisijat saapuvat kerjäämään. Pitkän reissun jälkeen on mukavaa tasapainoa nauttia lämmöstä ja vain levätä kun piikkipyllyt puuhastelevat omiaan.
Keinu keinu kesän rauhassa
Sivuston innoittamana
Lumisten ääripäiden välissä kesän jälkeen tulin aloittaneeksi tämän sivuston ja itselleni se toimi erinomaisena katalyyttina käydä tutkimassa kahta aiemmin väliin jäänyttä aluetta eli Etelä-Pohjanmaata sekä Etelä-Savoa. Molemmat palkitsivat monin verroin jättämällä kytevän houkuttavuuden tehdä tutkimusretkiä alueiden pariin laajemminkin ja nähdä sijainnit muinakin vuodenaikoina.
Varsinkin Punkaharjun kauniin harjutien haluaisin päästä näkemään sen monissa värikkäissä vaatteissa kuten myös sen varrella sijaitsevan arboretumin Suomen korkeimpine puineen. Jälkimmäinen on varmasti näky koskemattoman lumen hallitessa maisemaa.
Isojoen Mustasaarenkeitaan hiljaisuudessa sekä lintuvilinässä viihtyisin taas varmasti loputtomiin myöskin mihin aikaan vuodesta tahansa.
Uutta virtaa löytyi myös pienempien kohdalle osuvien kohteiden tarkastamiseen.
Pususilta – Punkaharju
Hirviömäisen päällystevaurioista 955-tietä Inarista Muonioon en kyllä varsinaisesti kaipaa tippaakaan mutta ympäröivän erämaan soiset maisemat, siltä osin mitä niitä nyt pystyi katselemaan, olivat kaikessa tyhjässä laajuudessaan kovin näyttäviä. Näyttävä oli myös erään vastaan tulevan pakettiauton ilmalento kuoppaisella tiellä, jyrkässä mutkassa se irtosi täysin tiestä ja laskeutui mutkan äärilaitaan josta se onneksi sai pidon kesäisestä tiestä. Voisin vaikka vannoa että kyseisen kuljettajan alushousupyykki kasvoi ainakin yhdellä parilla ja jos olisimme olleet yhtään lähempänä niin olisi meilläkin.
Syksyn lepoa
Lähes jokaisena vuotena syksy osoittautuu äärimmäisen kiireelliseksi, mennyt vuosikaan ei ollut poikkeus vaikka hieman hillitympi onneksi oli. Kiireiden keskellä jaksamista toki parhaiten tuo rauhallinen tepastelu värien keskellä vaikkei edellä mainituista syistä sen kummemmin pohjoisen väri-ilotuksien luokse olekaan mahdollista lähteä.
Syksyn aikoihin tuntuu aina olevan enemmän aikaa ihmetellä kohdalle osuvia eläimiä.
Ja enemmän aikaa antaa eläinten vastavuoroisesti ihmetellä kulkijaa.
Tuon musta pukki halusi haistella kättäni ja sen hengitys oli todella lämmin, lähes kuuma. Todella erikoinen kontrasti silloin vallinneeseen kylmään ilmaan mutta ilmeisesti kaverilla oli kovin lämmin villatakissaan.
Arkinen luonto
Vaikka arkiset koiralenkit eivät aina retkiksi asti laajenekaan niin pienimuotoisinakin ne tuulettavat ja inspiroivat erinomaisesti. Samat paikat voivat helposti puuduttaa joten silloin tällöin löydetty uusi reittivalinta on mannaa aisteille. Sama pätee niihin muutamiin päiviin jolloin lähiretken valo tai olosuhteet ovat juuri optimaalisimmillaan.
Lähiretkiltä löytyy usein asukkaita joiden kanssa tulee ajan myötä tutuksi ja joiden saapumista tulee odoteltua.
Vuoden mittaan polkujen ulkonäkö muuttuu myös liikkumistavan mukaan, samaan aikaan niin tuttua mutta kuitenkin jotain aivan muuta.
Samojen kohteiden värit vaihtelevat vuoden mittaan ja tuovat päivittäisiin retkiin mukavaa vaihtelua.
Yoshi
Tänä vuonna Yoshi on ollut jo aivan täysiverinen retkikaverimme ja se on oppinut täydellisesti retkeilymme rytmiin – kun mennään niin mennään ja kun ollaan niin todellakin ollaan vaan ja naatitaan.
”Kun mennään niin mennään”
”kun ollaan niin todellakin ollaan vaan ja naatitaan”
Alkuaikoina pelkäsimme että onko tai tuleeko pojusta toisaalta sellainen hullu menijä joka ei saa tarpeekseen koskaan mutta sen rytmi on alkanut myötäilemään hyvin paljolti meidän omaamme.
Reissun päällä istahtaessa se saattaa torkkua ja pidempien matkojen jälkeen se usein viihtyy useita päiviä nukkuen ilman että sen tarvisi heti kotona päästä koko päivän pituisille retkille. Makuupussin päältä sitä harvoin saa revittyä ennenkuin todella ollaan lähdössä takaisin polun vietäväksi.
Vaikka tämä vuosi on jo jonkin aikaa pyörinyt eteenpäin niin toivotan teille tunnelmallista vuotta 2022. Lämmin kiitos että olet löytänyt tiesi tänne tämän keskeneräisen projektini pariin. Tahtoisin tänä vuonna edistyä tämän parissa niin kovin paljon, mutta olen jo erittäin tyytyväinen jos saan jatkettua tulevien retkien kirjoittelua tämän blogin muodossa, luotan siihen että jossain vaiheessa saan vapautettua aikaa tietokonetta varten ja pääsen runnomaan retkikohteita oikein urakalla.
Metsistä huipuille 
Wow your photos are amazing as they tell that winter is downright magical 🙂
TykkääLiked by 1 henkilö