Pörön kuninkaan mailla

Ison Pörönmäen juurella

kuljin pientä Pöröpeikon polkua,

Pöröpeikko sitä vartioi

apunaan pienet peikon poikaset

– piiloutumisen mestarit

Tunnelmallisen peikkometsän valtias

saattaa jopa näyttäytyä

jos metsän vieras, retkeilijä, osaa käyttäytyä

huonot taasen jos tavat on,

hiertävät kohta alushousut ja

mytyssä sukatkin jo

Läpi metsien polku kiertelee,

halki kivienkin sitä astelee,

ylös korkealle kannon päälle

alas mäen alle,

siellä sammaleen verhoama kiven jäänne.

Suojassa sammaleiden, uima-allas pienten peikkojen

Pörölampi suloinen.

Katveessa suuren metsikön, kainalossa suloisen lammikon,

suuri laavu suojan tarjoaa. Siellä urheimmat nukkuvat

yksinään, turvallisesti taas siskonpedissä jos pelottaa.

Ei talousmaailma myöskään vieras oo,

Pörökolikkoja vastaan vuokraa saunaa tuo,

peikko vanha ja vallaton.

Matkaa eteenpäin kun jatkamaan,

tuntui kuin joku jäisi vielä matkaani seuraamaan

Vielä en tiennyt mitä odottaa

Ympärilleni katsellen,

luulin tyhjää polkua astelleen.

Ylleni käskee katsomaan,

itse Pörö siellä haastelee.

Se nuhteita mulle antelee

kun en eväitä säästellyt sille laisinkaan.

Mutta viimeisen sanan saakin peikko tuo,

ei Pörön taika toimikaan,

maassa ihmisten ja perhosten.

Kuvissa vain katselee,

puuveistos tavallinen.