Senjan saari

Näkymä Hesteniltä Seglalle.

Norjan toiseksi suurin saari Senja (kun Huippuvuoria ei lasketa mukaan) sijaitsee Pohjois-Norjassa Tromssan läänissä. N. 8000 asukkaan saari on väljästi asuttu ja täynnä kauniita vuonoja, teräviä huippuja, vehmaita laaksoja ja tasaisia tunturitasanteita. Norjan valtio on panostanut paljon pohjoiseen maisematiehen joka mutkittelee saaren vuonoille ja sen varrelle on rakennettu siistejä WC-tiloja, suihkuja ja näköalatasanteita. Saari on erinomaisen kaunis paikka roadtripille ja patikoinnille.

Senjalla kelpaa ajella.

Småtindan

Småtindanilta näkee Gryllefjordin kylän.
Småtindanilta näkee Gryllefjordin kylän.

Helposti saavutettava nyppylä Gryllefjordin ja Torskenin kalastajakylien vieressä. Kesäaikaan reitille pääsee tietä pitkin joka kääntyy vasemmalle heti Torskenin kylään vievän Ballesvikskartunnelenin ja sitä seuraavan sillan jälkeen. Tie kiertää lahdelman ja nousee ylös kahden kukkulan väliin jäävälle P-paikalle jolta lähtee polut molemmille huipuille. P-paikan puolella on viitta Småtindania kohti ja helppo polku johdattaa kyltille asti. Reitti kuitenkin jatkuu tästä vielä kahden nousun verran yhä pienenevää polkua pitkin. Viimeinen huippu jää piiloon ensinäkemältä mutta toisen huipun jälkeen tulee pieni kivikkoinen lasku joka pian lähtee nousemaan. Kovin huiman erilaisia näkymiä kylttikohtaan verrattuna ei tuolta kuitenkaan paljastu, ympäröivät vuoret ovat sen verran isompia että ne jättävät muut varjoonsa.