Siiven isku

Sulan sulo

Siivekkäiden kuvaamisen haaste vetää niiden pariin aina uudestaan. Kohteen säikähtäessä se saattaa nousta siivilleen ja siirtyä joko lehahduksen verran tai sitten se saattaa suivaantuen vaihtaa maakuntaa tai jopa maata. Harvinaisuuden ollessa kyseessä ovat jälkimmäiset vaihtoehdot hyvinkin epätoivottuja. Mutta kun kuvassa onnistuu ja pääsee rauhassa katselemaan lintujen sulokkaita liikkeitä on se mitä parhain palkinto.

Itse pysyttelen suurimmaksi osaksi liikkuvana kuvaajana eli kuvaan lintuja niiden luontaisissa ympäristöissä silloin kun niitä retkilläni tulee vastaan. Erämaa-alueilla lintulinssin mukana kantaminen tuntuu välillä niin turhalta, mutta näissä olosuhteissa näpsityt kuvat yleensä nousevat nopeasti omien suosikkien joukkoon vaikkeivat täysin onnistuisi. Kuvaan tallentuu silloin niin paljon kyseistä hetkeä että sen katsominen palauttaa mieleen aina silloin vallinneet tuoksut, valot ja ilmanalan.

Tähän osuuteen täydentyy ajan kanssa paljon lisää kuvia sekä mahdollisuus päästä lukemaan lisää kiinnostavista linnuista, mutta nyt alkuun tarjottavaa on vain silmille. Klikkaamalla kuvaa pääset selaamaan kuvia yksittäin.

Jätä kommentti