Kanta-häme

Lempeitä laaksoin lehtoja

ja lintuin laulupuistoja

|: ja marjaisia kankaitaan

en unhottaa voi milloinkaan –

oi Hämeen kallis maa!

hämäläisten laulu – kanta-hämeen maakuntalaulu
Kuvat päivittyvät myöhemmin tarkempine teksteineen, kaikkiin mainittuihin ja muutamaan muuhun tulossa. Porkkalanniemi Uudellamaalta ja Hailuoto Pohjois-Pohjanmaalta toimivat ensimmäisinä lähes valmiina.

Torronsuon kansallispuisto

Tammela

Liesjärven kansallispuisto

Tammela

Evon retkeilyalue

Hämeenlinna

kts. myös Tarus / Päijät-Häme

Evon retkeilyalue on metsäteiden halkomaa erämaista metsää Hämeenlinnan laitamilla. Hieno ja poikkeuksellisen rauhallinen alue Etelä-Suomessa jossa voi koota oman seikkailunsa tahtomansa mukaan. Useita laavuja, vesistöjä ja vanhassa metsässä kulkevia polkuja joiden parissa voi mukavasti viettää aikaa tunneista useisiin päiviin.

Ukkoherra-laavulla 1.10.2021

Iso-melkutin

Loppi

Poron polku

Loppi

Suurisuo

Janakkala

Janakkalan Suurisuon ajatellaan alkaneen soistumaan jo heti jääkauden jälkeen, keskikohdan avosuolta edetessä kasvusto muuntuu asteittain esitellen laajalti erilaisten suotyyppien kasvustoa. Vaikka luontopolku alueella on lyhyt, mahtuu sen sisälle huomattavan laajasti ihmeteltävää jo kaljun kevään aikaankin.

tunturivuori ja linnamäki

Janakkala

Hämeenkylmänkukan suojelualueet

Terälehti toisensa jälkeen avautuu päästääkseen valon sisäänsä ja karva karvalta varsi karistaa kylmyyden niskastaan. Kuin käärmeet soiton lumoamina ne kiemurtelevat kevään lumoavaa aurinkoa kohti 

Jätä kommentti