Välillä jotkin paikat saattavat jäädä paitsioon sen johdosta että niistä on ehtinyt muodostua vääränlainen mielikuva tai ei oikeastaan tiedä mitä perillä odottaa. Monesti kun kynnystä madaltaa hieman katselemalla kuvia tai tarinoita alueelta niin houkutus kasvaa ja polkujen kutsun voi jo alkaa kuulemaan. Kokoan yhteen retkikohteita joissa olen itse käynyt ja kerron niistä sen mukaan miten olen itse paikan kokenut. Hyvin monen kohteen olen itse kokenut ensimmäisen kerran lintuja etsiessäni ja myöhemmin ne ovat jalostuneet retkikohteiksi. Myöhemmin olen myös alkanut ihan ”keräämään” puuttuvia kohteita, en kerää keräämisen vuoksi vaan siksi että haluan nähdä ja kokea mahdollisimman paljon minkälaisia maisemia, kasvustoja ja eläimistöjä miltäkin alueelta löytyy.
Sivusto on vielä kesken työmaan ollessa suhteellisen suuri. Alle on listattu maakunnittain retkikohteita vuosien varrelta, pitäydyn niissä joista itselläni löytyy käyttökelpoisia kuvia. Alkuun kerään näihin vanhoista kuvista esittelyjä jos tiedän ettei alueella ole suurempia muutoksia tapahtunut. Kohteita päivittelen ajankohtaisilla retkillä sitä mukaan kun käyn uusilla käynneillä. Maakunnan sivulle rakennan lyhyillä kerronnoilla kohteet ja alan laajentamaan kutakin omaksi sivukseen pidempine esittelyineen. Norjan seikkailukohteita alan kasaamaan kotimaan kohteiden jälkeen. Palaute ja kehitysehdotukset ovat erittäin tervetulleita ja saa tietenkin myös pyytää jotain tiettyä kohdetta jos sen nimi jo löytyy.
Retkikohteet maakunnittain
varsinais-suomi
uusimaa
satakunta
Päivitetty 6.9.21
pohjois-savo
pohjois-pohjanmaa
pohjois-karjala
pohjanmaa
0 kohdetta itselläni tällä hetkellä
pirkanmaa
lappi
kymenlaakso
keski-suomi
keski-pohjanmaa
kanta-häme
kainuu
Päivitetty 13.9.21
Päivitetty 7.9.21
Päivitetty 21.9.21
ahvenanmaa
0 kohdetta itselläni tällä hetkellä
pohjois-norja
17 kohdetta