Etelä-pohjanmaa

Miss’ laaja aukee Pohjanmaa,

veet merten virtain vaahtoaa,

me siellä maassa hallojen

niin kasvoimme kuin kuuset sen:

Ei niitä sää voi säikyttää,

ei kuihtumaan saa talvetkaan

|: ei puute, kurjuus korpimaan, 😐

ei kuihtumaan saa talvetkaan

ei puute kurjuus korpimaan.

Vaasan marssi – Etelä-pohjanmaan ja pohjanmaan maakuntalaulu
Kuvat päivittyvät myöhemmin tarkempine teksteineen, kaikkiin mainittuihin ja muutamaan muuhun tulossa. Porkkalanniemi Uudellamaalta ja Hailuoto Pohjois-Pohjanmaalta toimivat ensimmäisinä lähes valmiina.

Kauhanneva-Pohjankankaan kansallispuisto

Kauhajoki/Karvia

Kaksi hyvin erilaista kohdetta tarjoava kansallispuisto esittelee kurkien ja lintujen suosiman tasaisen suoalueen Kauhalammin kierroksella sekä veden hiekkamaahan kovertaman n. 20 metriä syvän Katikankanjonin.

Lisää Kauhanneva-Pohjankankaan kansallispuistosta…

Lauhanvuoren kansallispuisto

Isojoki

Lauhanvuoren näköalatornista näkee lähes merelle asti.

Vanha meren yläpuolelle noussut saari ajalta jolloin ympäröivä maisema oli veden vallassa. Paljon tuon ajan jättämiä ja muovaamia maisemia sekä sen synnyttämä helposti kuljettava kaunis mäntykangas. Erinomaista tutkittavaa kävellen tai maastopyörällä, jälkimmäiselle varsinkin oikein otollista maisemaa.

Lisää Lauhanvuoresta…

Mustasaarenkeidas

Isojoki

Pienen (n. 1,5km pituinen ympyrälenkki) Mustasaarenkeitaan rauhallisuuden salaisuus taitaa isolta osin olla sen hieman syrjäisemmän sijainnin aikaansaannosta. Pienehköltä Suojoentieltä kääntyy vielä pienempi Piikkilänkylätie joka kuljettaa perille asti suoraan maatilojen pihojen lävitse. Navigaattoriin luottaen pääsee kyllä perille vaikka epäilyksiä oikeasta tiestä heräisikin.

Perillä odottava parin, kolmen auton parkkipaikka tai puskien takana odottavat kyltit eivät vieläkään aivan täysin vakuuta. Polku metsään on kyllä mukava mutta tässä vaiheessa jää vielä miettimään minkälaiseen suolla kahlaukseen sitä joutuukaan.

Mutta perillä odottaakin hyvässä kunnossa olevat leveät esteettömät pitkokset ja vastapäivään kierrettäessä polkukin on hieman leveämpi.

Lähes heti suolle noustua näkymä aukeaa avaraksi ja valoisaksi pitkosten lähtiessä kaartamaan kohti esteetöntä lintutornia.

Ylhäältä tornista näkee kattavasti suon laajan kannen ylle ja todennäköisesti muuttoaikaan tällä muutoin rauhallisella keitaalla ei ole pulaa ihmisistä eikä linnuista. Muuttoajan ulkopuolella on kohtuullisen todennäköistä ettei muita näy eikä kuulu, joten luonnon rauhasta on helppo päästä nauttimaan.

Vierailun jälkeen on aika laskeutua taas takaisin metsän huomaan.

Jätä kommentti