
Kapustan kaiho ja pikkukuovin riemu kilpailevat suon äänimaailmasta. Onneksi lintujen äänien perässä ei sentään tarvitse saapua paikalle heti auringonnousun aikaan sillä kesäkuun hämärät tunnit vaativat enemmänkin valvomaan pitkään kuin heräämään aikaisin. Mutta nyt olemme heränneet aikaisin, emmekä ole ainoita sillä varttia yli viiden parkkipaikalla on jo muitakin autoja.



Viimeisestä käynnistä kevään/alkukesän Torronsuolla on jo jokunen vuosi, viime vuosien pohjoisten reissuja edeltävinä viikkoina harvemmin on enää tullut tehtyä sen kummosempia reissuja, niiden jälkeisestä parista viikosta nyt puhumattakaan.

Mutta nyt ne ovat taas edessä, Torronsuon pitkokset, kilometreittäin helppokulkuista väylää ja vielä villojen sekä suopursujen aikaan.
Vanhat tunnelmalliset pitkokset, sydänpuusta valmistetut, ovat saaneet väistyä uusien kyllästettyjen tieltä. Kovin sääli mutta silti kiitollisuus voittaa kun nyt reitti on taas hyväkuntoista ja vahvaa. Eipä tänne muutenkaan olla niin jalkoihin tultu katsomaankaan.



Kopina vie eteenpäin ensin katselulavan kautta metsän laitaan pitkosten mutkitellessa suurempien puiden ympäri. Helppoa ja halvempaahan olisi jyrätä metsää matalaksi ja vetää pitkokset suoraksi mutta onneksi luontoarvot saavat vielä etusijan täällä.


Keskemmälle suota kääntyessä alkaa mäntyjen koko pienentyä rajusti mutta todennäköisesti ikä vain jatkaa kasvuaan, paikoin ehkä hyvinkin roimasti.
Aurinko pilkistelee rikkonaisen pilvipeitteen takaa ja sen vaikutus suomaisemaan on suunnaton. Ei niinkään kimaltavien kuljujen ja allikoiden johdosta vaan suurien valopilarien muodossa jotka laskeutuvat nojaamaan turpeen pintaan.


Kahvihetken hiljaisuudesta ei ole tietoakaan mutta tilalla on kaikessa kakofonisuudessaan harmoninen äänimaailma. Pikkukuovi kailottaa lujimmin, kapusta kauneimmin ja käki sekä lito sitkeimmin. Taustalaulajissa löytyy valtava pienten lintujen kuoro sekä korppeja, joutsenia ja kurkia. Suurelle suolle mahtuu vaikka mitä, ravinto on tiukassa mutta rauhallisia tontteja pesinnälle löytyy yllinkyllin. Tältä parhaimmillaan jopa 12 metriä syvältä suoalueelta löytyy linnuille hyviä paikkoja joihin nisäkkäät eivät mielellään mene tarpomaan. Vähintäänkin ne huomataan ajoissa ellei jopa käydä vähän nokalla koputtamassa.



Mutta valkoisissakin löytyy vaihtelua villan ja pursun sijaan. Kuvassa raate.

Pitkosten vierellä hillan kukintaa näyttäisi olevan jopa vähänlaisesti mutta uskon että syvemmällä tilanne on toinen.

Kostea metsänlaita ja tuuleton metsä tuovat mukanaan viheliäisen yllätyksen – hyttyset. Olisi ehkä ollut hyvä tasata hieman hengitystä ensin mutta nyt se on liian myöhäistä. Yritän hetken vielä etsiskellä rajavyöhykkeeltä maariankämmeköitä mutta eivät ole vielä aivan nousseet tai sitten en vain pysty keskittymään pienten hirviöiden äännellessä jatkuvasti ympärillä. Imijät tulevat kuppaamaan paljaita käsiä joten pitäydyn mieluummin liikkeessä kuin olisin enää enempää paikallani.
Metsän laidassa polku on erittäin kulunut mutta kosteassa maastossa se ei ole mikään ihme.



Metsäpolut ovat muuttuneet jo erittäin vehmaiksi.

Idänpäänkallion laavulla. Lämpimänä päivänä tulet eivät kuitenkaan houkuttele joten nousen torniin katsomaan maisemia.

Tornissa voi hetken hengähtää ja nauttia äänistä ilman inisevää taustamusiikkia. Lämmin päivä näyttää nostavan paljon kosteutta sillä toisella puolella näkyvä metsän edessä on sinertävä verho ja näkyvyys on muutenkin hieman utuinen. Siltä toki tuntuukin, aamun viileys alkaa olla täysin tiessään ja lähes helteinen päivä tekee tuloaan.



Uusi reitti kääntyy nykyään jo ennen Torron kylää joten enää ei tarvitse kuljeskella pitkiä pätkiä hiekkatietä eikä varsinkaan yhä vilkastuvan Somerontien laitaa. Mukava reitti tuo kyllä oli kauniin kylän halki, mutta pitkoksilla on huomattavasti tunnelmallisempaa kopistella.

Myös loppupätkän pitkoksien väliin jäävä metsä on mukavan tunnelmallista mutkittelevine polkuineen ja vaihtelevine kasvustoineen.

Välillä leveämpää ja välillä mutaisempaa.

Mutta niin kovin persoonallisen oloista jollain oudolla tavalla. Tosin suon laidan metsä on usein hienoa juuri kunttakasvuston puuttumisen johdosta.






