Läksin ensin kaksin kunnes varjoni mukaan laskin. Suksen tyvistä kiinnitettyinä jaoimme lunta tuon vanhan tumman sinertävän ystäväni kanssa. Se lähti aamulla mukaan suurena hahmona perässäni mutta auringon jo noustua on hiljalleen ottanut pienemmän muodon vierelläni. Aina itseäni paremmassa kunnossa oleva kaksiulotteinen seuralaiseni saattaa joskus kadota hetkeksi mutta paisteisella säällä sitä ei pysty pidättelemään poissa millään. Nyt näyttäisikin tulevan paisteisin päivä pitkään aikaan.
Tähän asti uutena pysynyt paikka, Linnaistensuo, aukeaa edessäni juuri kun aurinko nousee valaisemaan maan kamaraa. Edestakainen reitti on 1,5 kilometrin pituisena liian lyhyt jotta olisin sen vuoksi koskaan tänne tullut mutta nyt tuoreen lumen aikaan reittiä on suolla vaikka kuinka. Taivas vaihtaa väriään ajan hiljalleen ja vääjäämättömästi kuluessa. Parkkipaikalla tervetulleeksi toivottanut vaaleanpunainen huntu on vaihtunut energisen oranssiseksi kajoksi joka matkaa suon lumisella pinnalla kilpaa varjojen kanssa.
Jätin heti suon laidalla kesäisen reitin taakseni ja siirryin koskemattoman hangen päälle. Suksi halkoo rauhallisesti pintaa joka on näin runsaan lumen aikaan tasoittunut sileäksi kanneksi. Täällä en joudu katsomaan jalkoihini vaan voin edetessäni ihailla maisemaa, aurinkoa ja suon ominaista tunnelmaa. Viikko on ollut täynnä suuria mullistuksia uutisvirran synkkyydessä mutta nyt otan osaltani kytkimen hetkeksi ylös ja annan katseen vaeltaa tässä autiossa näkymässä.
Valo pyörittää puiden varjoja kuin kellotaulu viisareitaan, pitkät varjot pienenevät ja kääntyvät mutta olen menettänyt käsityksen niiden näyttämästä ajasta jo jonkin aikaa sitten. Tämä verkkainen tyhjyys vei nopeasti mukanaan. Keskityn nyt vain kurnutuksen kuuntelemiseen, kesällä voisin vaikka vannoa että ääni lähtee sammakoista mutta täällä kyseessä taitaa olla hieman veijarimaisempi yksilö, korppi. Odotan paikoillani ja pidän katseeni suunnassa jossa tunnen ainakin yhden silmäparin katsovan suuntaani eikä mene kauankaan kun matalien mäntyjen seasta lehahtaa ensin yksi korppi ja sen jälkeen toinen, pariskunta pysyy liikkeessä mutta vahtivat vierailijan liikkeitä tarkoilla silmillään. Käännän niille selkäni ja jatkan matkaa, voin luottaa että ilmoitus kaikuu kyllä halki hiljaisuuden jos niiden silmät havaitsevat muita tarpojia.
Pilviä ei taivaalla ole laisinkaan joten metsän ylitse päästyään valon säteet voimistuvat ja kasvavat nopeasti. Ne muodostavat lumen kanssa kimaltavan timanttitarhan joka pöllähtäessään välkkyy hetken ilmassa kunnes laskeutuvat takaisin hangen peitteeksi. Illalla en tiennyt vielä ollenkaan mihin lähtisin käymään, nyt tuntuu siltä että olen juuri siellä missä pitääkin. Tästä talvesta ei varsinaisesti tiedä kuinka nopeasti se loppuu ja tiedän että näitä avoimia alueita tulee vielä ikävä kun hanki alkaa katoamaan.
Kylmä yö ja kova tuuli pienellä pakkasella on pitänyt huolen että kimaltava peite allani luistaa kevyesti ja eteneminen on vaivatonta kiertäessäni avoimella suolla. Jään kaipaamaan paikkaa istahtaa, hankeen heittäydyttyäni tuskin enää ylös pääsisin joten löydettyäni sopivan katkenneen rangan teen siitä baaripöytäni pientä kahvihetkeä varten. Tai pienen hetken sijaan ryystän samalla tyhjäksi koko termoksen – hyvää ellei jopa täydellistä.
Pieni hetki ja kuppi kuumaa.
Samaan syssyyn uppoaa kyllä toinenkin kupillinen.
Mietin hetken miten jatkaisin tästä ja Yoshikin tuijottaa malttamattomasti silmiini ohjeita odottaen. Nyökkään lopulta vanhojen jälkien suuntaan ja poju säntää niille innokkaasti. Aloitan kiertämisen takaisinpäin autiuden halki, kotona odottaa mittava tavaroiden huolto ja jonkin verran pakkaamistakin joten en voi jäädä tänne koko päiväksi. Hetken päästä edessä olisi vielä ehkä tämän talven talvisin reissu ja sen jälkeen luulen että omalta osaltani pistän talven pakettiin. Mutta nyt liu’un puoli kerrallaan eteenpäin ja hengitän raikasta ilmaa, päivä on saanut mahtavan alun.
Metsistä huipuille 