Kahden yön reissu Satakuntaan ja Etelä-Pohjanmaalle paikkaamaan itselle hieman tuntemattomammiksi jääneiden alueiden tuntemusta. Paras tapa oppia alueen kuin alueen luonnosta ja historiasta ovat tietenkin kansallispuistot ja näiden maakuntien rajoilla niitä on peräti neljä hyvinkin lähekkäin. Puurijärvi-Isosuo, Kauhanneva ja Lauhanvuori tarjoavat runsaasti ihmeteltävää ja ihasteltavaa pienuudestaan huolimatta, pienen matkan päässä odottaa myös Saaristomeren kansallispuisto hieman laajempine vesineen ja tutustumisen arvoisia olivat myös sen mantereen puolella olevat laavut.
Tämän tutkimusretken paikkoja, klikkaamalla alleviivattua voit siirtyä suoraan mainittuun kohtaan:
- Puurijärvi-Isosuon kansallispuisto
- Kauhannevan-Pohjankankaan kansallispuisto
- Lauhanvuoren kansallispuisto
- Merikarvia ja Saaristomeren kansallispuisto
- Mustasaarenkeidas
- Kauhanneva-Pohjankangas
- Lauhanvuori
- Pirulanvuoren näköalatorni
Puurijärvi-isosuon kansallispuisto
Korppi raakkuu ja jostain kurjet vastaavat, sen jälkeen tulee huumaavan hiljaista. Ainut kuviteltavissa oleva ääni on kanervan kellon kirkas hohde sateisen harmaana päivänä.
Isosuo
Edessä odottavat uuden tuntemattoman alueen pitkokset ja ensimmäiset vaikutelmat ainakin ovat mieleenpainuvia. En osannut odottaa alueelta ennalta mitään, mutta olen siltikin jollain tavalla yllättynyt. Perinnemaisemien keskeltä löytyi Isosuon laita, niin kovin levollisen ja hiljaisen oloinen retkikohde Satakunnassa. Keli on harmaa ja tuhnuinen mutta uuden kohteen edessä siihen ei varsinaisesti kiinnitä huomiota, sitäpaitsi matalalla roikkuvien pilvien aikaansaama harmaa keli sopii suolle aina niin kovin osuvasti. Se voimistaa kaikkea äänistä väreihin ja aistit ahmivat kaikkia ärsykkeitä lähes yliteholla. Korppi raakkuu ja jostain kurjet vastaavat, sen jälkeen tulee huumaavan hiljaista. Ainut kuviteltavissa oleva ääni on kanervan kellon kirkas hohde sateisen harmaana päivänä.
Isosuolla on tämän kansallispuiston ainut varsinainen retkireitti, eikä sekään ole pituudella pilattu. Pohjoisella laidalla kulkee n. 2 kilometrin pituinen luontopolku ja sen alkuvaiheilta erkanee suora suunnilleen saman mittainen pistoreitti ohi vanhan turvesuulin (lato johon turvetta aikoinaan nostettu) Ala-Kauvatsanjoen taukopaikalle.
Hyppäsin pistoreitin pitkoksien johdattelemina halki korpisoisen maiseman kohti perillä odottavia karjan laitumia. Tässä kansallispuistossa tuo karja hoitaa maisemanhoidolliset tehtävät ja turvaa näin alueen monimuotoisuutta. Esimerkiksi kuovin taantumisen syyksi on monin osin epäilty perinteisen maatalouden katoamista.
Oikein nätti paikka ja uteliaiden lehmien kanssa hurahtikin pidempi tovi kuin olisin ennalta osannut ajatella. Erittäin mukava välivaihe ja suolle takaisin palaaminen tuli tämän jälkeen tehtyä aivan uusin silmin.
Takaisinpaluun yllätys
Juurikin puolessa välissä paluuta taivas tummeni nopeasti ja alkoi ensin tihuttamaan, sitten ropisemaan ja lopulta satamaan2. (Video on sateen alkuvaiheilta, kun luottavaisuus sateen heikkouteen oli vielä vahva.)
Lyhyelle reitille lähtiessä olin tehnyt ratkaisun ja jättänyt kaiken ylimääräisen pois, kuten vaikkapa kuoritakin ja muut turhuudet. Sateen kiihtyessä tihuttelusta sen verran kovaksi, etten enää millään ehtisi turvesuulin suojiin, päätin hypätä läheisen puun oksien alle odottelemaan.
Valitettavasti suolla kasvavat männyt eivät ole niin kovin tunnettuja rehevyydestään mutta olin vielä kovin vakaasti luottavainen sateen lyhytkestoisuuteen. Hetken päästä hanat todella aukesivat ja sateen suunta alkoi kääntymään, joten muuta vaihtoehtoa ei ollut kuin kääntyä mukana.
Kädet puuta halaten siis pyörin tässä vaiheessa piirileikkiä puun ympärillä, syvään henkeä haukkoen välillä kylmän pisaran valuessa selkänotkoa pitkin. Todennäköisesti taas mitä koomisimman näköistä puuhaa jos joku olisi sattunut tilannetta seuraamaan, mutta enpä kastunut sentään läpikotaisin.
Pisaroiden lopulta hiipuessa jatkoin matkaa ympyrälenkin varrella olevalle tornille maisemia ihailemaan. Pilkistelevä aurinko kävelystä lämmenneen kropan kanssa kuivatti vaatteita jo tehokkaasti ja hiljaisuutta kuuntelemaan olisi voinut jäädä pidemmäksikin aikaa. Hieno paikka kaikkinensa, mukavan pieni ja ytimekäs.
Puurijärvi
Puurijärven puolella ei varsinaisia retkiä pääse tekemään, talvellakin liikkuminen on vapaampaa vain parina kuukautena sillä alue on erittäin tärkeä lintukosteikko. Kärjenkalliolla kävin katsomassa näköalatasanteelta näkymiä ja jatkoin matkaa laitumien läpi yhdelle Pohjoismaiden korkeimmista lintutorneista. Se onkin suhteellisen vaikuttava näky, kuin valtava puinen ufo puiden seassa. Ja yhtä vaikuttavat näkymät sieltä on myös suurelle kosteikolle. Täällä menisi kaukoputken kanssa helposti koko päivä eikä silti ehtisi kaikkia heinikkoja tutkia. Toisella puolella tornia voi taas tiirailla kuka lehmistä heilauttelee häntäänsä tai korviaan ensimmäisenä.
kauhanneva-Pohjankangas
Kauhalamminkierros alkaa askelilla satoja vuotta vanhaa tieväylää pitkin. Ensimmäiset maininnat tiestä ovat 1400-luvulta ja se väistämättä tuo oman lisänsä reittiin.
Vain normaalin sorastetun kansallispuistoväylän levyinen tie vie mäntyisen kangasmetsän lävitse kohti Kauhannevan suota jossa ainutlaatuiset kermit ja kuljut odottavat. Autocorrectin sitkeistä yrityksistä huolimatta kermit kirjoitetaan pienellä, perillä ei odota vihreää mupettia. Kyse on suon piirteistä johon palaan ihan hetken kuluttua.
Tie muuttuu lammen laidassa esteettömiksi pitkoksiksi jotka vievät helposti ylitse kosteamman osuuden.
Lampea kiertävät pitkokset taas kapenevat samalla kun näkymäkin vaihtuu jo selkeämmin suon ja pienen lammen yhdistelmäksi. Lammen laitaa kulkiessa harmaa taivas alkoi pisaroimaan hellästi auringonlaskun pilkistellessä pilvimassan raoista. Samalla hetkellä kapustarinta alkoi viheltämään kaihoisasti hiljaisuudessa, samantien lähes kylmät väreet – suon parhaat hetket käsillä.
Puiston toisella laidalla tuntuu auringonlaskun aikaan liikkeellä olevan yllättävän paljon ihmisiä ja aivan pieniä lapsiakin. Syy selviää vasta hieman myöhemmin kun heittäydyn juttusille paikalla ilmeisesti useampaankin otteeseen vierailleen pariskunnan kanssa – kurjet palaavat iltaisin ”päivätöistään” suoraan lyhyen reitin keskiössä olevan Kauhalammin ylitse. Täällä päin ylilentäjiä on myös huomattavan paljon ja näytökseen ilmeisesti varaillaan paikkoja jo hyvissä ajoin vaikka vielä kurkien määrät eivät ole lähelläkään huippuaan.
Vastapäivään kiertäessä pääsee lammen jälkeen näkemään mistä Kauhannevalle tyypillisissä kermeissä, kuljuissa ja allikoissa oikein on kyse. Ja syksyn hiljalleen lähestyessä niiden erot piirtyvät vielä tavallista selkeämmin. Kermi on suosta nouseva korkeampi ja kuiva varvikkoinen valli, kulju sen juurella oleva matalampi kostea osuus (joka mutkittelee kuin joki kermien ohjattavana) ja allikko taas on syvempi allas. Näin elokuun lopulla ja kuivan kesän jälkeen kuljujen heinikot loistavat keltaisina sekä oransseina kun taas kermit jo rusehtavat ja punertavat, niiden rinnakkainen mutkittelu ja vaihtelu laajalla suolla on upean näköistä. Auringonlaskun aikaan loppupätkää kävellessä joutuukin todella muistuttamaan mieleen pitkosten kapeuden silmällä pitämisen ettei vain vahingossa molskahda ojasta allikkoon.
Yösijaan
Tälle tutkimusreissulle valitsimme yösijaksi aivan Lauhanvuoren kupeessa olevan Airbnb mökin joka oli erinomainen niin sijaintinsa kuin olemuksensa puolesta. Löytyy nimellä ”mummon mökki jossa lemmikit tervetulleita.” (Ei mainos, en ole saanut enkä halunnut hyötyä) Helppo ratkaisu näiden kansallispuistojen tapauksessa, voi viettää päivän kohteita läpikotaisin koluten ja sen jälkeen peseytyneenä latautua sikeästi seuraavaa päivää varten.
lauhanvuori
Lähden kävellen maastoteitä pitkin kiertämään Lauhanvuorta, vaikka helpoin vaihtoehto tutkimiseen näin lyhyellä käynnillä olisi ehdottomasti pyörä. Maastopyörällä liikkumiseen tämä paikka sopisikin aivan valtavan hyvin.
Vuoren juurella tietä kävellessäni ja rinnettä kiertäessä voisin helposti uskoa olevani kaukana pohjoisessa. Hiekkainen kangas on helppo kulkea, kovin karun näköinen eikä alueelle istutetut poron sukuiset metsäpeurat ainakaan asiaa selvennä. Hiljaisessa puistossa on mukava kävellä rauhassa, puiden suojassa suopursu tuoksuu eikä ihmisiä ole. Suuntaan Kaivolammin tulipaikan ohitse ja lähden ylös nouseville poluille.
Ylemmäs reitit nousevat aina asteittain uusille ”terasseille” eli tasanteille jotka kiertävät Lauhanvuorta. Rinne on meren muovaama jäänne ajalta jolloin vuoren juuri oli vielä meren peitossa, se on hyvin erikoinen nousun tapahtuessa aina pala kerrallaan jonka jälkeen ollaan taas uudella tasaisella terassilla. Lauhanvuoren keskivaihe on kaikista karuinta ja samalla kaikista avoimminta aluetta sillä meren aallot ovat huuhtoneet hiekkaiset rinteet puhtaaksi ravinteista. Viimeiselle terassille tullessa maisema tekee rajun muutoksen, huippu on aivan vehmas ja tiheästä kasvustosta koostuvaa. Sata metriä ympäristön lakeuksia korkeampi vuoren laki paljastuikin jääkauden jälkeen ennen ympäristöä säästyen näin meren voimalta.
Merelle tuulettumaan
Meri on lähellä vaikkakin se on vetäytynyt jo noin 50 kilometrin päähän Lauhanvuoresta. Toisena päivänä halusimme käydä myös tuulettautumassa meren rannalla, jotta näemme mitä tämän puistokolmikon länsipuolella on. Ajoimme Merikarvialle ja sen rantateille etsiskelemään sopivia paikkoja. Houkuttelevaksi kohteeksi nousi kunnan ylläpitämä Kräsooran laavu ja näköalapaikka.
Luonnonsuojelualueen ohessa oleva uudehko laavu ja näköalapaikka tarjoavat mukavan paikan pysähdykseen.
”Juki” -koira tekee tarkastusta laavulla.
Jonkin matkaa Kräsoorasta etelämmäs Pooskerin Natura alueella oleva Sälttöön laavu kuuluu Selkämeren kansallispuiston harvoihin mannerkohteisiin. Kansallispuiston laavuna se onkin jo yöpymiseen soveltuva.
Pieneltä sievältä rantareitiltä tulimme risteykseen, jossa olimme kääntymässä vasemmalle, mutta päätietä letkassa ajavat veteraanikuorma-autot saivat kääntymään niiden perään. Ja ne olivatkin upea näky mutkitellessaan kauniissa maisemissa maalaistiellä. Hyvän aikaa niitä jaksoi ihastella kunnes koimme jo parhaaksi jatkaa omaa matkaa ja erkanimme joukosta ”oikaistaksemme” hampaanpaikat suusta lennellen pesulauta tietä takaisin.
upea mustasaarenkeidas
Takaisin tulimme Mustasaarenkeitaan luontopolun kautta. Hauska keidassuo jolle tuntuu erikoiselta nousta ja laskeutua pois. Ympäristöään korkeammalta suolta vesi valuu pois, jolloin siellä viihtyvät vain kaikista sitkeimmät kuivassa selviävät suokasvit ja keidassuon ympärille taas muodostuu kovin vihertävä kosteampi alue, korpimetsä.
Retkikohteeseen mennessä joutuu kyllä todella luottamaan karttapalvelun osoitteeseen, aivan tien loppuessakin tahtovat luontopolun kyltit jäämään tiiviin ja vihertävän lehvästön taakse, toki ainahan aarteita kyllä kuuluukin hieman etsiä.
Kahdesta väylästä myötäpäivään mennessä sorattu polku oli alkanut hieman kasvamaan umpeen joten suolla odottavat hyväkuntoiset ja leveät esteettömät pitkokset yllättivät perusteellisesti. Niiden päässä oleva yhtälailla hyväkuntoinen rampein varustettu lintutorni tarjosi hienot näkymät hiljaisen suon yläpuolelta.
Paluumatkan polku (p-paikalta vastapäivään) olikin jo hieman leveämmässä kunnossa. Molemmat polut johdattelevat kulkijan komean korpimetsän läpi ja kaikkineen matkaa kertyy n. 1,5 kilometriä. Erittäin suositeltava kohde jos on lähettyvillä.
katikanKanjoni lakeuksien keskellä
Kauhanneva-Pohjankankaan puolella sijaitsevalla Katikankanjonilla tuli viimeistään selväksi että Etelä-Pohjanmaalla ei ainakaan tarvitse kuvitella voivansa retkeillä vaivattomasti tasaisessa maastossa. Katikankierros nimittäin ensin laskeutuu veden hiekkamaahan kovertaman 20 metrin syvyisen kanjonin pohjalle ja sieltä välillä ylös ja takaisin alas, eikä veden muovaamat hiekkaiset rinteet ole ollenkaan loivia. Mutta hienoja ne ovat ja komea on niiden keskellä vapaasti virtaava purokin.
kiviä ja tyhjyyttä ihailemassa
Lauhavuorelle taas illaksi palattua oli aika käydä katsastamassa Kivijata ja Aumakivi sekä näkymät Lauhanvuoren luontotornista.
Meren vanha ranta, kivijata, on kuin jättiläinen olisi kerännyt ympäröivästä hiekkakankaasta kaikki kivet yhteen paikkaan.
Aumakivi on nimestään huolimatta peruskalliota ja sen näkyvä osa on itseasiassa osa paasia joka on kulunut kiven muotoon.
Lauhanvuoren luontotornilta oli vaikuttavaa päästä näkemään ylitse laakean metsämaan. 231 metriä korkean vuoren ulottuessa sen 100 metriä ympäristöä korkeammalle ja 22 metrinen torni vielä siihen päälle niin ympäristöstä ei ainakaan näkymiä estäviä esteitä nouse. Näky itsessään on suhteellisen ”tyhjää” täynnä mutta on vaikuttavaa ajatella kaiken tuon alapuolella näkyvän olleen joskus aikoinaan meren peitossa ja nyt pystyy hyvänä päivänä näkemään 70 kilometrin päässä siintäviä kohteita jotka ihmiset ovat kodikseen tuosta nousseesta erämaasta kasvattaneet. Auringonlaskua halusin kuitenkin päästä ihailemaan maan tasalle harvan männikön väliin ja jatkaa siitä matkaa kohti iltanuotion savuja ja saunan lämpöjä.
kotiinpaluu mutta vielä jotain pientä nähtävää
Lauhanvuoren huipulta laskeutuu reitti kohti Spitaalijärveä, hapanta puhdasvetistä lammikkoa jolla on aikoinaan niin vahvasti uskottu olevan parantavia vaikutuksia että sitä on kuljetettu jopa Venäjän ruhtinaille.
Nätti reitti helppokulkuisella polulla kohti tätä kimaltelevaa helmeä oli kovin hieno ja osuva lopetus tälle käynnille.
Pirulanvuoren näköalatorni
Suodenniemi
Kotimatkalla n. 5 km Lavialta (Laviantie 600) hienon maiseman jälkeen näkyi vielä tienvieressä kyltti tornille joka oli pakko käydä katsastamassa. Nousuihin jo lopen kyllästyneenä olin tyytyväinen tämän ollessa vain 200-300 metriä + rappuset mutta näkymä oli tämän kevyen vaivan arvoinen. Järvisuomea parhaimmillaan ja helppo suositeltava kohde käytäväksi. Sieltä löytyi myös mielenkiintoinen maininta reitistä korsulle joka laskeutui jonnekin alas kallioiden ja järven väliin. Matkaa kuitenkin sanottiin olevan 10km joten tällä erää sai jäädä väliin, mutta kiinnostamaan se jäi.
Kirjoittajalta:
Kiitos sinulle matkaseurasta ja lukemisesta. Halusin laittaa nämä yhden reissun kohteet samaan jotten pommita sähköpostitse tilaavien lukijoiden palvelimia päivittäin, vastavuoroisesti tästä tuli kovin kookas mutta käsittääkseni sähköpostin alalaidasta pääsee asettamaan tuleeko posti kokonaisena vai tuleeko siitä vain ilmoitus. Pistäkää palautetta joko tuohon alle tai suoraan minulle Tuomo@tuomonykanen.com jos muutostoiveita ilmenee.
Mukavaa päivää ja muistakaa eväät.
Metsistä huipuille 